Pääsin vihdoin fysiatrin vastaanotolle. Tässä on viimeisin kuukausi tuota odoteltu ja popsittu pillereitä toivoen niiden vähän auttavan. Itse asiassa ne ovat jonkin verran auttaneetkin, mutta etenkin töissä useiden tuntien istuminen saa aikaan hienoista epätoivoa. Ei sillä etten tuota kipua kestäisi, mutta enemmänkin mielessä pyörii ajatus tilanteen pysyvyydestä: onko tämä tätä samaa tai pahempaa esimerkiksi seuraavat viisi, kymmenen tai parikymmentä vuotta?

Mutta se fysiatri. Ikävän kovat penkit oli odotustilassa vastaanotolla. Itse lääkäri oli alusta asti hyvin mukava, jo vähän harmaantunut setä. Silmiin pisti sellainen positiivinen, potilasta tukeva ja lämmin asenne, mikä ei lakannut koko tunnin kestäneen tapaamisen aikana. Minua ihan oikeasti kuunneltiin ensimmäistä kertaa seitsemän vuoden jälkeen.

Lääkäri pyysi pari vuotta vanhoja magneettikuvauksen kuvia näppärästi puhelinsoitolla ja niitten siirtymistä työterveyden järjestelmiin odotellessa hän otti ensituntumaa tilanteeseen kääntelemällä, vääntelemällä ja tökkimällä selkää ja jalkoja. Ihan helposti löysi kipupisteet alaselästä jalkaan asti ja totesi hermokivuksi. Vanhoissa kuvissa tämän lääkärin silmään sattui vähän normaalia enemmän selän kaareutumista, jotain poikkeuksia parin alimman välilevyn sisällössä sekä hermoa painava/ärsyttävä välilevy toiseksi alimmassa nikamavälissä.

Tämän perusteella voisi olla mahdollista saada tilanne parempaan päin vahvistamalla syviä vatsa- ja selkälihaksia, joiden harjoittelusta aikaisemmat fysioterapeutit olivat ilmeisesti minua vähän huonosti neuvoneet. Pitkään jatkunut hermoärsytys tosin ei välttämättä enää katoa.

Nyt olisikin perjantaina luvassa työterveyden fysioterapeutti, jonka kanssa yritetään saada selkä parempaan kuntoon. Ellei jumppamalla parane, pitää ottaa uusi magneettikuva.

Lääkärikäynnin jälkeen selkä onkin sitten ollut entistä kipeämpi eli jotain näköjään saatiin aikaan tökkimällä taas selkä läpi. Toivottavasti tämä olisi viimeinen vastaava tutkimus vähään aikaan.